maanantai 14. tammikuuta 2013

Kaatopaikka keittiössä

klikkaa kuva isommaksi

Kultahippusen blogissa on valokuvaushaaste jokaiselle päivälle. Luultavasti en kerkiä/kykene joka päivä leikkiin mukaan, mutta tänään on pari tuntia aikaa tammikuun 14. päivän teemalle, joka on "ällöttävä".

Ällöttävää on roskapussi keittön lattialla, mutta sitä on siedettävä, koska allaskaappiin eivät kaikki roskapussit mahdu. Ja niitä riittää: taloyhtiössämme on melko kiitettävästi roskikset paperiroskille, pahviroskille, bioroskille, palaville roskille ja sekäjätteelle. Vielä pitäisi erotella lasi ja pienmetalli, mutta ihan rehellisyyden nimissä tunnustan, että jokunen sillipurkki tai säilyketölkki saattaa lentää sekäjätteeseen. Muuten kyllä kuuliaisesti lajittelen, usein vain havaitakseni, että roskakatoksessa esimerkiksi pahviroskis onkin jo täynnä, ja pahvit on jätettävä palavien roskien laatikkoon.


6 kommenttia:

  1. Meillä Turussa oli samanlainen lajittelu, mutta täällä on lajittelu aivan muuta. Kirjoitan siitä jossain vaiheessa, kunhan saan lajittelusta tarpeelliset tiedot. Tarvitaan
    ainakin valkoisia ja mustia pusseja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lajittelu, kierrätys ja uudelleenkäyttö ovat kyllä hyviä asioita. Varsinkin silloin kun systeemi toimii ;)

      Poista
  2. Lajittelua varten pitaisi olla paljon tilaa - minullakin on kassi lasi- ja muovipulloja varten joka ei mahdu mihinkaan kaappiin ja on milloin missakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hpy, Näistä missä milloinkin lojuvista roskapusseista on kyllä paljon iloa koirille - ehkäpä myös kissoille. Kaikenlaista kiinnostavaa niistä saattaa löytyä, ainakin haju houkuttelee ;)

      Poista
  3. Lajitelu kunniaan, joskin liiallisuus siinäkin on liikaa. Kenellä on niin paljon tilaa roskiksille. Meillä jaetaan vain paperi-, metalli-, lasi-, puutarha- ja yleisroskiin. Kerätään talon edestä kolme kertaa viikossa, lajien mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kaari3, Niin kauan lajittelu sujuu, kun roskat viedään läheltä. Sitten on vähän hankalampaa kun niitä pitää kuljettaa matkojen päähän.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.