lauantai 5. tammikuuta 2013

Yritysten moraali




Voiko yrityksellä olla moraalia? Bengt Holmströmin mielestä ei voi. Tämä kävi ilmi eilisessä Maarit Tastulan ohjelmassa Seitsemäs Taivas, jossa Holmström, MIT:n taloustieteen professori, oli haastateltavana. Tänään puolestaan Tapiola-yhtiöiden eläkkeelle jäänyt toimitusjohtaja Asmo Kalpala kertoo Helsingin Sanomissa olevansa päinvastaista mieltä.


Kun Tastula esimerkiksi kysyi yritysten verokierrosta mm. veroparatiisien avulla, asiasta joka puhuttaa suomalaisia sen jälkeen kun on käynyt ilmi, miten valtio tällä tavoin menettää miljardeja euroja vuodessa, totesi Holmström, ettei se ole ongelma niin kauan kuin yritykset noudattavat lakia. Hänen mielestään on lainlaatijoiden asia saada aikaan järjestelmä, jossa epätoivottu toiminta ei ole mahdollinen – se ei ole yrityksen asia. Tämän logiikan mukaan, yritykset voisivat siis vapaasti vaikkapa saastuttaa ympäristöä, kunhan toimivat lakien mukaan. Lainmukaisuus ei kuitenkaan ole sama asia kuin oikeudenmukaisuus.


Minusta Holmströmin näkemys on kovin mekanistinen. Hänen katsantokannassaan yritykset ovat kuin koneita, ja yritysten johtajat kuin robotteja, joiden päätökset perustuvat aina edullisimman ratkaisun löytävään tietokoneohjelmaan. Kun yritysten omistajat ja johtajat kuitenkin ovat ihmisiä, niin minusta olisi täysin mahdollista – jopa toivottavaa, että yrityksen toiminta heijastaisi myös omistajiensa ja johtajiensa arvomaailmaa.


Maailma, jossa kaikki päätöksenteko perustuu pelkästään matemaattisesti johdettuun optimointiin, on varmasti tehokas, mutta tietokoneohjattujen robottien riittävän kehityksen jälkeen sellainen maailma varmaan jatkaisi olemassaoloaan yhtä hyvin – ehkäpä jopa paremmin - ilman ihmiskuntaakin.

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.