lauantai 9. helmikuuta 2013

Eteenpäin


klikkaa kuva isommaksi
Edellinen postaukseni oli vähän alavireinen, mutta kaikki sävyt ja soinnut kuuluvat elämään. 
Iloiset tapahtumat vievät eteenpäin: huomenna on miehen tyttärentyttärentyttären ristiäiset. Tänään taiteilin pienen lahjapaketin; lahja on pieni kultamedaljonki, jonka sain kummiltani täyttäessäni kaksi vuotta. En tiedä, mitä lahjan saaja - jonka isomummo siis tavallaan olen - siitä ajattelee, mutta itsestäni ajatus suvussa kulkeneesta korusta tuntuu lämpimältä. Varsinkin kun koru ja sen antaja ovat olleet minulle hyvin rakkaat.

Kun kuvaamaan ryhdyin, niin kokeilin vähän erilaisia valaistuksia - kahdella salamalla. 
Ensin salama ylävasemmalla:

klikkaa kuva isommaksi
 Sitten kaksi salamaa: yksi ylävasemmalla ja toinen alaoikealla:

klikkaa kuva isommaksi
 Sitten ylemmän salaman tehoa pudotettiin kaksi pykälää:

klikkaa kuva isommaksi
 Ja lopuksi vielä vain yhdellä salamalla alaoikealla:

klikkaa kuva isommaksi

Toiseksi alimmainen on omissa silmissäni tasapainoisin. Leikkiminen on hauskaa!

6 kommenttia:

  1. Näin se elämä menee, että on iloa ja surua.

    Aivan ihana ajatus tuo sinun lahjasi tyttö-vauvalle :), varmasti lahjan saaja vanhempana sitten ymmärtää korun merkityksen ja sen tuoman lämmön.

    VastaaPoista
  2. Harjoittelu tekee mestarin. Kuvista näkee, että osaat jo nämä asiat hyvin.
    Olen vähän kärsimätön kameran kanssa, mutta jotenkin koen vähän edistyneeni.

    VastaaPoista
  3. Ihana lahja, josta saaja on onnellinen varmasti sitten, kun ymmärtää korun historian.
    Hienoja kuvia kaikki otoksesi. Minä olen tosi kömpelö kuvien kanssa.

    VastaaPoista
  4. Ihana lahja pikkuiselle. Ajatella, hän voi antaa sen sitten eteenpäin aikoinaan, arvo senkun kasvaa!
    Kaikki nuo kuvat on niin suloisia, olet taitava valon kanssa!

    VastaaPoista
  5. Hei! Kaunis paketti ja ajatus suvussa kulkevasta korusta on ihastuttava.
    Sellainenhan vain lisää arvoaan sukupolvisukupolvelta.
    Luin myös edellisen viestisi, surullista. Voimia siihen taisteluun.
    Ehkäpä tällaiset ilonpilkahdukset kuten uuden elämän syntyminen juuri antavat niitä voimia ja uskoa tulevaan.

    VastaaPoista
  6. Kakkonenkin on ihan kiva - ja varmaan lahjan saaja on lahjaan tyytyvainen, ellei nyt, niin myohemmin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.