Kriittinen piste ...

klikkaa kuva isommaksi

... on kuumemittarin kääntöpiste eli 37 astetta.
Jos elohopea kipusi sen tuolle puolella, sai koululaisena jäädä kotiin. Meillä nimittäin oltiin tarkkana, että vain sairaana sai jäädä pois koulusta - ja sairauden merkki, sehän on kuume. Ja kuumeen raja, sepä on tuo maaginen 37.

Tässä kuva toimii mielestäni paremmin mustavalkoisena, vai mitä mieltä olette?

klikkaa kuva isommaksi

Valokuvatorstai, haaste 301: kääntöpiste

Kathleen MacMahon: This is How it Ends

Vallan mukava lukuromaani amerikkalaisesta keski-ikäisestä miehestä Brunosta, joka on tullut Irlantiin etsimään juuriaan. Bruno on pankkiiri, joka on Lehman Brothersin konkurssin jälkeen menettänyt työnsä ja haaveilee tulevaisuudessa ryhtyvänsä kirjailijaksi. Irlannissa hän tutustuu sukuunsa ja nuoren, sairasta isäänsä hoitavan, niin ikään työttömän arkkitehdin Addien kanssa sielujen sukulaisuus löytyy helposti. Muiden sukulaisten kanssa yhteinen sävel löytyy ajan myötä. Henkilöt on kuvattu hyvin ja muutenkin teksti on sujuvaa ja selvästi ammattitasoista (vrt. viimeksi lukemani Aki Ollikaisen Nälkävuosi, jonka lukeminen oli yhtä piinaa juuri tekstin tylsyyden ja mauttomuuden vuoksi).

Erikoista kirjassa on se, että vaikka se kokonaisuudessaankin on oikein sujuvaa ja viihdyttävää lukemista, on kirjailija saanut jännitteen lisääntymään loppua kohden. Kirjaa ei siis tee mieli jättää kesken, vaikka yli neljäsataasivuinen onkin. Paljastamatta liikaa juonesta en malta olla ihailematta, miten hienosti MacMahon käsittelee vaikeaa asiaa, syöpään kuolemista. Itse hiljattain läheiseni saattohoidon läpikäyneenä luin kirjan loppua mielessäni nyökytellen: juuri noin se menee. Myös se miten kirjailija on kuolevan viimeiset hetket tämän omasta näkökulmasta kuvannut, vastaa käsitystäni siitä, miten asia kai voisi olla. Sitä kun me elävät emme mitenkään voi varmasti tietää. 

Kirjan bongasin Akateemisen tiskiltä suomennettuna, ja sain melko nopeasti kirjastosta HelMetin kautta alkukielellä.

Aki Ollikainen: Nälkävuosi

Kirja kuvaa katovuotta 1867. Henkilökuvaus on kärjistettyä: lääkäri nauttii huorista ja käyttää hyväkseen potilaitaan. Kerjuulle lähtevä päähenkilö ottaa lapset mukaansa ja jättää miehensä kuolemaan yksinään. Kerjuumatkalla hyväsydämisiä ihmisiä ei tule vastaan, hyvä kun sen verran auttavat, että yhden yön yli pääsee, silloinkin usein hintana on raiskatuksi tuleminen, vieläpä raiskaajan vaimon haukkumisten keralla. Sitten vanhempi lapsi kuolee, ja kohta äitikin. Kuin sattuman kaupalla kirjan alussa kuvattu lääkäri osuu paikalle ja nostaa orvoksi jääneen pikkupojan kyytiinsä. Lääkäri suostuttelee veljensä ottamaan pojan kasvatikseen. Siinä suunnilleen koko stoori.

Kirjaa on kehuttu - en ymmärrä miksi. Ollikaisen kirja oli yhtä piinaa, niin keinotekoiselta kerronta tuntui.. Tokikaan nykykirjallisuus ei tule toimeen ilman seksiä ja väkivaltaa, mutta paikoin Ollikaisen yksioikoisen sosiaalipornomainen kerrontatyyli sai lukijan kokemaan myötähäpeää kirjoittajan puolesta. Yksikään henkilö ei herännyt elämään. Onnistuneinta kirjassa oli ehkä unien kuvaus sekä pienen Mataleenan mielikuvituksen lento, joka sai arjen kurjuuden hetkeksi väistymään.

Liekö Ollikainen tehnyt kotiläksyjään ja perehtynyt historiaan kunnolla vai omasta päästäänkö kaiken kehitteli? Jos vertaan esimerkiksi Kjell Westön romaaneihin, niin ei näistä voi puhua samana päivänä.

Tätäkään en olisi lukenut, ellei kirjapiirissä olisi annettu aiheeksi. On oikein kiinnostavaa kuulla, mitä muut lukijat ovat saaneet kirjasta irti. Taidan olla kirjapiirimme vastarannan kiiski: olen uusi tulokas ryhmässä ja jo kahden ensimmäisen kirjan jälkeen tuntuu, että kirjavalinnat eivät ollenkaan inspiroi. Luinpahan kuitenkin loppuun asti.

Jos nyt jotain positiivista haluaa kirjassa nähdä, on se ehkä rinnastus nälkäpakolaisiin, jotka tänä päivänä hukkuvat Lampedusan edustalle. 

Sanat ...

klikkaa kuva isommaksi

 ... ovat ystäviä, ja ajatteleminen ...

klikkaa kuva isommaksi

... voi olla harrastus.


Valokuvatorstai, haaste 300: Sanat

Kolme kuivaa lehteä

Kuivuvia ruusuja kuvatessa tipahti pöydälle kolmen lehden lehtiruusuke - kuin vastauksena tämän viikon makrohaasteeseen:

klikkaa kuva isommaksi

Makroviikot, haaste 118: Kolme

Valo kulkee ruusun läpi

klikkaa kuva isommaksi

Taas harjoittelen kuihtuvien ruusujen kuvaamista. 
Kumma, miten eri tavalla kukat käyttäytyvät. Ostin viime viikolla kaksi kimppua roosa-nauhan ruusuja, siis niitä joiden katteesta pieni osa menee syöpähoitojen hyväksi.

klikkaa kuva isommaksi

 Toinen kimppu nuukahti melko pian, mutta tämä toinen näyttää kuivuvan kauniisti.

klikkaa kuva isommaksi

Sydämen pikkuaivot

 

Sydän ei olekaan vain mekaaninen pumppu, vaan sillä on omat aivoituksensa. Tiede on osoittanut oikeaksi sen, minkä ranskalainen ajattelija Blaise Pascal niin sattuvasti sanoi jo lähes neljäsataa vuotta sitten: Le coeur a ses raisons que la raison ne connait point. Sanaleikin vuoksi lause ei käänny suomeksi (sydämellä on syynsä joita järki ei tunne) koko viehkeydessään, mutta englanniksi kyllä: The heart has its reasons of which the reason knows nothing.

Eilinen Prisma-studio Sydämen sopukoissa valotti asiaa tarkemmin. Sydämestä on löydetty neuroneja, hermosoluja, jollaisia aikaisemmin on ajateltu olevan vain aivoissa ja keskushermostossa. Sydämen neuronit osallistuvat sydämen toiminnan ohjaamiseen ja antavat impulsseja myös aivoihin päin. Tätä sydämen hermojärjestelmää kutsutaan sydämen pikkuaivoiksi.

Tämä on minusta äärimmäisen kiinnostavaa. Googlaamalla asiasta löytyy lisää tietoa, mm professori Mohammed Omar Salemin artikkelista.

Sydämellä on mm. oma magneettikenttä, joka on paljon voimakkaampi kuin aivojen kenttä ja jonka vaikutus ulottuu pitkälle, yli metrin päähän. Viitteitä on saatu siitä, että energeettiset vuorovaikutukset voivat mahdollisesti vaikuttaa myös yksilöiden välisiin ”magneettisiin” puoleensavetäviin tai päinvastaisiin vetovoimatekijöihin. Tätä ilmiötä kutsutaan kansankielessä kai henkilökemiaksi. On todettu, että yhden ihmisen aivoaallot voivat synkronoida toisen ihmisen sydäntä. Eikö tämä kaikki ole kiehtovaa!

Uusi tieto avaa uusia näkökulmia sellaisiin asiallisten ihmisten höpöhöpönä pitämiin ilmiöihin kuin intuitioon, telepatiaan ja uskonnollisuuteen. Salem pitää mahdollisena, että kvanttifysiikan syvällisemmän ymmärtämisen avulla ihminen voi jonain päivänä ymmärtää paremmin sydämen, mielen ja hengen kolminaisuutta.

Keltainen makrohaaste

klikkaa kuva isommaksi

Makroviikot, haaste 117: Keltainen

Iltapäivällä ...

klikkaa kuva isommaksi

... katsotaan kotimaista elokuvaa televisiosta. Venny yhdessä nojatuolissa ja minä toisessa. 

Nyt ollaan koko loppuviikko ihan kahdestaan eikä mennä minnekään, paitsi tietysti lenkille. Sunnuntai-iltana Vennyn isäntäväki palaa Lontoosta ja Venny kotiinsa - ja normaali arki laskeutuu tähänkin taloon.

Rannan valo lokakuussa

klikkaa kuva isommaksi

Viime päivinä on ollut ihan huikeita syysilmoja ja rannalla on saattanut bongata kauniita valoilmiöitä. Onneksi kännykässä kulkee aina mukana edes jonkin sortin kamera. Hyviä kuvia sillä ei saa, mutta parempia kuitenkin kuin kokonaan ilman kameraa.

Valokuvatorstai, haaste 299: Valo

Philip Teir: Talvisota

Nykypäivään ajoittuvan avioliittoromaanin päähenkilö on Helsingin yliopiston sosiologian professori, jonka elämä tuntuu juuttuneen uomaansa niin tutkimustyössä kuin avioelämässäkin. Päähenkilö ei tunnu oikein tietävän, mihin elämäänsä ohjaisi ja niinpä elämä, sattuma tai ulkopuoliset henkilöt ottavat ohjat käsiinsä. Päähenkilölle tapahtuu asioita, joita hän ikään kuin hämmästellen seuraa sivusta. Kirja on siinä mielessä harvinaisuus, että siinä käsitellään suomenruotsalaisuutta suhteessa suomalaisuuteen, mm tuodaan esiin päähenkilön suomenruotsalaisen pohjalaissuvun vaikeus hyväksyä suomalaista miniää.

Kirja on oikein sujuvasti kirjoitettu ja varsinkin sen alkupuolella lukijaa paikoitellen suorastaan naurattaa. Henkilökuvaus on sattuvaa. Sivulla 106 on viittaus Hanlonin partaveitseen: ”Älä koskaan laske pahansuopuuden tiliin sitä, minkä voi selittää myös tyhmyydellä”. Tämä on minusta hyvin sanottu ja olen sitä ajattelussani monesti soveltanut tietämättä, että ajatuksella on tuollainen nimi. Suomalainen sanalasku sanoo vähän samansuuntaisesti, ettei saa kauhalla vaatia jos on lusikalla annettu.

Merta, ruskaa ja aurinkoa

Lokakuu on muutakin kuin loskaa, esimerkiksi ruskaa ja aurinkoa:

klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi

Ihmisen koti on paljon enemmän kuin pelkkä asunto: esimerkiksi lähiympäristön puistot ja rannat, lähikaupat ja -palvelut sekä hyvät naapurit. Onnellinen se, joka viihtyy kotonaan.

Unta, valvetta ja henkilökuvausta

Meren yllä valo vaihtelee jatkuvasti, ja usein kaunis hetki vain viivähtää - juuri kuten hetki unen ja valveen rajalla:

klikkaa kuva isommaksi

 ----------------------------------------------------

Jokin aika sitten osallistuin kurssille, jolla opeteltiin henkilökuvausta, lähinnä salamavalojen avulla. Opettajan lisäksi kurssilla oli malli, joka jaksoi kärsivällisesti poseerata meille tuntikaupalla. Oli hyvin opettavaista päästä itse käytännössä kokeilemaan, mitä erilainen valaisu saa aikaan.

Ylimmässä kuvassa on yksi salama 45 asteen kulmassa yläviistosta

klikkaa kuva isommaksi

Seuraava kuva onkin kuvattu jo neljällä valolähteellä: kaksi heikkotehoista pehmeää valoa edestä ja takaa kaksi voimakkaampaa kovaa valoa. Tätä opettaja kutsui glamourvaloksi. Aika glamuröösi onkin, eikö vain.

klikkaa kuva isommaksi

Lopuksi tehtiin vielä high key -kuva luonnonvalossa: valo tulee vasemmalta ikkunasta ja kuva on ylivalotettu niin että osa mallista sulautuu taustaan. Tämä on minusta eniten edukseen mustavalkoisena ja niin unenomainen, että se saa olla toinen vastaukseni valokuvatorstain tämänviikkoiseen haasteeseen: unen ja valveen rajalla.

klikkaa kuva isommaksi

Kiitos hyvälle mallille ja kiitos luvasta laittaa hänen kuvansa julki tähän blogiini!



Valokuvatorstai, haaste 298: hetki unen ja valveen rajalla

Ruusun lehti ja kukka

klikkaa kuva isommaksi

Luonnossa kaikki, mitä katsoo tarpeeksi läheltä on sadunomaista. 

Sadussa kaiken ei kuitenkaan tarvitse olla juuri samanlaista kuin todellisuudessa. Kuvatessa voi myös vähän hullutella:

klikkaa kuva isommaksi

Makrohaaste 116: Sadunomainen

Harrastushuoneen uusi ilme

 Olen vähän siirrellyt mööpeleitä: hobbyhuone toimii nyt myös vierashuoneena.

Kännykkä kamerana

klikkaa kuva isommaksi

Ostin hiljattain ensimmäisen älypuhelimeni ja olen ihan vähän kokeillut sen kameraa. Se vaatii totuttelua, koska tunnen itseni kännykkäkameran kanssa ihan avuttomaksi, kun  minulla ei ole aavistustakaan millä parametreilla olen kuvaa ottamassa. Suoraan sanoen oikea kamera on enemmän minun juttuni. 

No, on kännykkäkamerassa yksi hyvä puoli ja se on sen keveys. Se on siis aina mukana, kun taas järkkärin mukaan ottaminen, varsinkin laadukkaammilla linsseillä, vaatii eri päätöksen. Sen kanssa lähdetään varta vasten kuvaamaan, kännykällä voi räpsiä ohimennen. 

Jälki on sitten ihan mitä sattuu - vielä enemmän kuin oikealla kameralla kuvatessa. Oikein sopivissa olosuhteissa kuva voi jopa jotenkuten onnistua, kuten omasta mielestäni ylempi cappuccino (vaikka mittasuhteet ovat jotenkin oudot, ilmeisesti hyvin lyhyestä polttovälistä johtuen; enhän edes tiedä mikä kännykkäkamerani polttoväli on), kun taas ei-optimaalisissa oloissa jälki jättää toivomisen varaa kuten alakuvassa. Alempi kuva onkin otettu aika kaukaa ja se on vahvasti rajattu. Laitan sen nyt kuitenkin tänne, kun vaahtera oli niin kaunis. Ehkä vielä opin tästä jotakin.

Huonosta kuvasaaliista huolimatta päivä oli ihana: lämmin ja aurinkoinen. Kylmän jakson jälkeen tuntui autuaalta, kun ulkona saattoi viihtyä useamman tunnin.

klikkaa kuva isommaksi

Aavistus aurinkoa - aavistus aprikoosia

klikkaa kuva isommaksi

Vanhemmiten en juurikaan enää pidä parfyymeistä. Tuoksun pitää olla kevyt ja sittenkin sitä saa olla vain aavistus. Giorgio Armanin Si on nyt mieleeni.

Tänään sain kuvaan myös aavistuksen auringon leikistä.


Valokuvatorstai, haaste 297: Aavistus

Kaksi kelloa

klikkaa kuva isommaksi

Vanha pöytäkello ja toisenlainen kello. 

Alkukirjainhaasteessa 34 piti kuvata jotakin jossa on kirjaimet LO jossain kohdassa

klikkaa kuva isommaksi