Kathleen MacMahon: This is How it Ends

Vallan mukava lukuromaani amerikkalaisesta keski-ikäisestä miehestä Brunosta, joka on tullut Irlantiin etsimään juuriaan. Bruno on pankkiiri, joka on Lehman Brothersin konkurssin jälkeen menettänyt työnsä ja haaveilee tulevaisuudessa ryhtyvänsä kirjailijaksi. Irlannissa hän tutustuu sukuunsa ja nuoren, sairasta isäänsä hoitavan, niin ikään työttömän arkkitehdin Addien kanssa sielujen sukulaisuus löytyy helposti. Muiden sukulaisten kanssa yhteinen sävel löytyy ajan myötä. Henkilöt on kuvattu hyvin ja muutenkin teksti on sujuvaa ja selvästi ammattitasoista (vrt. viimeksi lukemani Aki Ollikaisen Nälkävuosi, jonka lukeminen oli yhtä piinaa juuri tekstin tylsyyden ja mauttomuuden vuoksi).

Erikoista kirjassa on se, että vaikka se kokonaisuudessaankin on oikein sujuvaa ja viihdyttävää lukemista, on kirjailija saanut jännitteen lisääntymään loppua kohden. Kirjaa ei siis tee mieli jättää kesken, vaikka yli neljäsataasivuinen onkin. Paljastamatta liikaa juonesta en malta olla ihailematta, miten hienosti MacMahon käsittelee vaikeaa asiaa, syöpään kuolemista. Itse hiljattain läheiseni saattohoidon läpikäyneenä luin kirjan loppua mielessäni nyökytellen: juuri noin se menee. Myös se miten kirjailija on kuolevan viimeiset hetket tämän omasta näkökulmasta kuvannut, vastaa käsitystäni siitä, miten asia kai voisi olla. Sitä kun me elävät emme mitenkään voi varmasti tietää. 

Kirjan bongasin Akateemisen tiskiltä suomennettuna, ja sain melko nopeasti kirjastosta HelMetin kautta alkukielellä.