Crocsit ...

 ... edustavat silmissäni mauttomuuden huippua. Nuo prässätyt muovikengät, jotka ovat valloittaneet maailmaa jo jonkin aikaa. Kaikilla ne tuntuvat olevan ja kuulemani mukaan niihin ollaan tyytyväisiä. Olen nyt itsekin liittynyt jonon jatkoksi massojen joukkoon.

klikkaa kuva isommaksi

 Ehkä ne eivät olekaan hassummat, kun niillä voi kävellä veteen ja ne on helppo potkaista pois jalasta kun ramppaa sisään ja ulos. Tässä mallissa on pohjissa kumiset liukuesteet, joten näillä uskaltanee kulkea myös kalliolla.

klikkaa kuva isommaksi

Kaupat tehtyäni myyjätär valisti, että kengät on hyvä pitää viileässä, sillä kuumassa ne voivat kutistua. Aika omituista; tarkoitukseni oli nimenomaan käyttää näitä aurinkoisilla ilmoilla. Ainakaan niitä ei kuulemma kannata jättää aurinkoon silloin kun ne eivät ole jalassa.

P.S. Myyjä oli oikeassa: unohdin crocsit kuistille aurinkoon ja kutistuivathan ne. Muutenkin ne jo ennen kutistumistaan hankasivat helteessä jalkapöytääni rakon. Ei tullut minusta crocsien ystävää, jätin ne mökille yhteiseen käyttöön.
 

Maariankämmekät

klikkaa kuva isommaksi

Sain ystävältä tuomisiksi luonnonkukkia. Maariankämmekkää oli pakko ryhtyä kuvaamaan, niin kaunis se on.
Kukista onkin kaksinkertainen ilo: ilo silmälle ja aihe lempipuuhaani eli valokuvien väsäämiseen :) 
Kiitos, Maija!

klikkaa kuva isommaksi

Uutta kasvua aloitellaan

klikkaa kuva isommaksi

Isojen remonttien jäljiltä piha on mennyt kokonaan uusiksi. Lähes kaikki istutukset on korvattu uusilla ja nyt vain peukut pystyyn, että kasvu lähtee hyvin käyntiin.

Vielä ei ole läheskään valmista, mutta pihalla ahkeroidaan.

klikka kuva isommaksi

Valokuvatorstai, kesähaaste: Kasvu

Sininen kukka

klikkaa kuva isommaksi

Makroviikot, haaste 2014/06: Sininen

Juhannus

klikkaa kuva isommaksi

Liki kolme vuotta on vierähtänyt siitä, kun viimeksi mökiltä lähdimme. En silloin tiennyt, että lähtö olisi L:n viimeinen ja että minä seuraavan kerran tulisin tänne ilman häntä. Onneksi en kuitenkaan nytkään tullut yksin, vaan sain viettää juhannusta yhdessä läheisteni kanssa. L oli tietysti hengessä mukana ja varmasti iloitsikin nähdessään, miten Pamina ja Venny emäntänsä johdolla opastivat Toivo-serkulle maalaiselämän ihmeellisyyksiä.

klikkaa kuva isommaksi

Kaupunkilaiskoirana Toivolle kaikki oli uutta: miten juostaan metsässä ja ennenkaikkea miten hypätään veteen ja uidaan keppejä hakemaan. Venny näyttää mallia!
 

klikkaa kuva isommaksi

Pihalla ahkeroidaan

klikkaa kuva isommaksi

 Puu kaatuu A-talon nurkalla

klikkaa kuva isommaksi

Kaadettu runko pitää kuljettaa poiskin

klikkaa kuva isommaksi

Vielä levitetään multaa C-talon edessä

klikkaa kuva isommaksi

Fredrik Backman: Min mormor hälsar och säger förlåt

Lukupiirissä valittu teos kirjailijalta, jonka edellisestä teoksesta (En man som heter Ove, josta jostain syystä en ole laittanut kirjapäiväkirjaan arviota) pidimme kaikki kovasti. Nyt kuitenkin odotukset pettivät. Ainakaan minä en tästä tykännyt ollenkaan. Sisulla kuitenkin luin tämän kannesta kanteen, mutta työlästä se oli. Koko ajan tuntui kuin lukisi kauheasti pitkitettyä Peppi Pitkätossua. Kaikki kunnia Pepille, niistä kirjoista tykkäsin lapsena vallan kauheasti, mutta ei niitä nyt aikuisena enää jaksa lukea.

Niinpä en hämmästynyt, kun kirjan loppukiitoksissa tekijä kiittää juuri Astrid Lindgreniä siitä, että tämä opetti hänet rakastamaan lukemista.

Charlotte Joko Beck: Jokapäiväinen zen

Charlotte Joko Beck opettaa zeniä San Diegossa. Hän käsittelee kirjassaan tavanomaisia arjen tilanteita ja kertoo kuinka zenin opetuksia voi soveltaa esimerkiksi rakkauteen ja työelämään.
   Minua zen on kiinnostanut pitkään. En tunne nykykoulun uskonnonopetuksen tapaa, mutta minusta olisi ihan hyvä jos opetettaisiin rinnakkain eri uskontoja. Itse uskon, että kaikki uskonnot ovat yrityksiä määritellä jotakin, mitä ihmisjärjellä ei ole määriteltävissä. Siksi kaikki uskonnot ovat yhtä hyviä tai yhtä huonoja. Missään tapauksessa ei voi olla niin, että yhdellä tavalla uskovat pelastuvat ja kaikki muut joutuvat kadotukseen. Kukin tulee autuaaksi omalla uskollaan. Ateistikin, vaikka ateismi on käsitteenä ristiriitainen oppi: usko siihen, että mitään ei ole. No ateisti uskoo tähän oppiin, ja uskoahan sekin on.

   Beckin kirjasta halusin kirjoittaa itselleni muistiin sivulta 154:

”On järkevää pitää huolta mielestään ja kehostaan. Ongelma syntyy, kun samaistumme pelkästään niihin. Ihmiskunnan historiassa on ollut muutamia ihmisiä, jotka ovat samaistuneet yhtä paljon toisiin elämän muotoihin kuin omaansa. Heille ei mitään tragediaa ole olemassa, koska he eivät pidä ketään vastustajanaan. Jos olemme yhtä elämän kanssa – olkoon se kuka tahansa tai mikä tahansa ja tehköön se mitä tahansa – ei ole päähenkilöä, vastustajaa eikä tragediaa.   
   Kun harjoitamme zeniä säännöllisesti ja intensiivisesti, alamme nähdä, että on virhe samaistua pelkästään mieleemme ja kehoomme. Tämä ei ole älyllistä ymmärtämistä. Moderni fysiikka tehnyt selväksi, että olemme ”yhtä”: olemme vain saman energian eri ilmentymiä, eikä tätä ole vaikea tajuta älyllisesti. Mutta tunnemmeko sen ihmisinä ajatuksinemme, kehoinemme ja tunteinemme jokaisessa solussamme?” 

Ajatus, että olemme kaikki jollain tavalla saman energian ilmentymiä, tai että meissä kaikissa on sisällämme samaa alkuperää oleva kipinä, tulee lähelle kristinuskon perussanomaa lähimmäisenrakkaudesta. Ihmisen ego on vain kuorrutus, joka antaa meille ulkoisen ilmiasun ja joka kuolemassa lakkaa olemasta. Kipinä säilyy - ehkä.
 

Pölyinen pullo

klikkaa kuva isommaksi

Pölyä on tämän pullon harteille laskeutunut, ja hämähäkkikin lienee ollut asialla


Valokuvatorstai, haaste 331: Pöly

Mikko Uola: Marskin ryyppy

Ruoka- ja juomakulttuurista kiinnostuneelle lukijalle Marskin ryyppy tarjoaa mahdollisuuden kurkistaa sotia edeltäneen ajan seurapiirien ja sodanaikaisen päämajan ruokapöytiin. Mikko Uola on dosentti ja poliittisen historian tutkija. Hänellä on ollut käytössään ilmeisen hyvä lähdeaineisto; kirja antaa tarkkaa tietoa ja se on huolellisesti kirjoitettu. Tätä oli ilo lukea.

Vaikka itse Marskin ryypyn koostumus pääpiirteissään lienee kokolailla hyvin tunnettu, tuli tässä ainakin minulle uutta tietoa alkuperäisen reseptin jäljittämisen vaikeudesta, sodanaikaisia raaka-aineita kun ei enää samassa muodossa ole saatavilla. Huvittavaa on, että ulkomainen viinafirma Allied Domecq, joka kovalla hinnalla osti Mikkelin perinneseuralta oikeuden Marskin ryypyn nimeen, ei sitten lopulta saanut tehdyksi alkuperäistä juomasekoitusta vastaavaa tuotetta. Alkon ja myöhemmin Primalcon tuotekehittäjät sen sijaan saivat aikaan juoman, joka asiantuntijoiden mukaan on niin lähellä ”oikeaa” kuin nykyaineilla on mahdollista. Tuote on nimeltään Ritariryyppy ja sitä saa tilata Alkon erikoisvalikoimasta.

Kotikonstein se on helppo sekoittaa, tässä ohje:

50 cl Linie-akvaviittia, 50 cl Koskenkorvaa tai pöytäviinaa, 2 cl Noilly Prat –vermuttia ja 1 cl Silver Giniä.

Vuonna 1942 kehitetty, alkuperäinen Marskin ryyppy oli sekoitettu seuraavan reseptin mukaan:

1 litra akvaviittia, 2 senttilitraa vermuttia, 1 senttilitra giniä.

Koska nykyinen akvaviitti on voimakkaammin maustettua kuin vuoden 1942 tuote, ei vanhan reseptin mukaan sekoittamalla enää synny maultaan alkuperäistä vastaavaa tuotetta ja reseptiä on jouduttu säätämään. Mikko Uola on osannut tehdä reseptin jäljittämisestä kiinnostavan salapoliisitarinan.

Arne Nevanlinna: Heta

 Niin paljon kun pidinkin Nevanlinnan romaanista Marie, tähän olin pettynyt. Heta kertoo jalkavammaisesta tytöstä, joka pääsee aatelisperheeseen piiaksi. Osoittautuu, että Hetalla on kyky lukea ihmisten ajatuksia, ja tämän ratkaisun avulla Nevanlinna pääsee kuvaamaan miten ihmisten, varsinkin yläluokkaan kuuluvien ihmisten, julkikuva poikkeaa heidän sisäisestä ajatusmaailmastaan.

Rakennelma on sinänsä ihan käypä, mutta ihan se ei riitä laatukirjallisuuden pohjaksi. Nevanlinnan henkilögalleria on laaja: yksin Celeriuksen perhekuntaan kuuluu 20 jäsentä. Melko selvä on, että henkilökuvat jäävät aika ohuiksi ja kliseisiksi.

Toinen lukijaa kiusaava seikka on Nevanlinnan omituinen tapa käyttää suomenkieltä; sivulauseista hän useimmiten jättää pois että-pronominin, mutta ei silti käytä lauseenvastiketta. Ainakin minua tämä häiritsi, koska se ei tunnu luontevalta ja se haittasi lukemista. Muutenkin tuntuu, että tekstin hiomiseen ei ole juuri nähty vaivaa. Se on vähän epäkohteliasta lukijaa kohtaan, mutta silti nostan hattua 89-vuotiaalle kirjailijalle. Ikähyvitys huomioon ottaen Heta on esimerkillinen saavutus, johon harva yltää.

Orvokit illan valossa

klikkaa kuva isommaksi

Eilen kello kymmen aikaan illalla osui valo niin kauniisti parvekkeen orvokkeihin, että oli pakko hakea kamera esiin. Monta kuvaa en ehtinyt ottaa ennenkuin valo oli tiessään. Kauniin valon bongaaminen on kuvaajalle varmaan samanlainen elämys kuin lintujen näkeminen lintubongaajalle.

Tuivio ja hemlokki

klikkaa kuva isommaksi

Ensimmäiset istutukset ovat ilmestyneet ulko-oven viereen: tuivio ja hemlokki. Puutarhasuunnittelija on kasvit valinnut; toivottavasti ne viihtyvät hyvin. Ainakin nämä ovat ikivihreitä, joten niistä voi olla iloa talvellakin. Naapuritalon asukas, jonka ikkunat antavat meillepäin, oli asiasta iloinen. Valitti, ettei heille laiteta mitään kun ei ole rahaa. 
   Niinpä niin, ilmaista ei puutarhan laittaminen totta tosiaan ole, mutta minä ainakin olen hyvin tyytyväinen että meillä siihen panostetaan.

klikkaa kuva isommaksi

Myös ulko-oven edustan laatoitus on valmistunut. Siihenkin olen tyytyväinen: siitä tuli parempi kuin mitä osasin odottaa, kun se ulottuu talon kulmaan asti ja kun se on tehty erikokoisista laatoista.
Miten ihanaa, kun kaikki tämä hoituu kokonaan ilman minun puuttumistani asiaan :)

Kierreportaat

klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi

Kohde löytyi Tapiolan uusvanhasta kauppatalosta Ainoasta.

Valokuvatorstai, haaste 330: Kierre

Rauhan rinne

Aina ei hautausmaan tarvitse olla synkkä kalmisto. 

klikkaa kuva isommaksi

Se voi myös olla herttainen puisto, jossa käyskentely on kuin energisoivaa meditaatiota.

klikkaa kuva isommaksi

Pehmeää ja kovaa tekniikkaa

Makroviikon haastesana on taas haasteellinen. No, niinhän sen kai pitääkin olla. Siis KYTKIN. Mieleen tulee lähinnä auton kytkin, mutta ei siitä oiken makrokuvaaja innostu.

Mutta onhan lampun valokatkaisijakin kytkin

klikkaa kuva isommaksi

 Ja tietoverkkoon liittyminenkin vaatii kytkennän

klikkaa kuva isommaksi

 Sama vähän vielä lähempää:

klikkaa kuva isommaksi

Makrohaaste 150: Kytkin

Pihlaja kukkii

Piha on putki- ym. remonttien jäljiltä kaaoksen kourissa; tämä kesä varmaan menee pihan kunnostustöiden merkeissä. Edes nurmikkoa - tai mitä siitä nyt on jäljellä - ei kannata leikata, joten pihamaan puolesta ympäristö näyttää kuin naapurimaasta kopioidulta. Enkä tällä tarkoita Ruotsia.

kikkaa kuva isommaksi

Vain parkkipaikan puoleisista koristepihlajista on nyt iloa, ja ne alkavatkin olla täynnään kukkia. Näitä saan ihailla parvekkeellani.

klikkaa kuva isommaksi