Kirja yksinäisyydestä, ystävyydestä ja rakkaudesta kertoo
kolmesta naapuruksesta, joita yhdistää herkkyys ja luova kyky aistia toisen
ihmisen syvin olemus. Eikö se juuri ole taiteen tehtävä: nähdä ja koskettaa
ihmisen sisintä.
Keski-ikäinen Elisabeth on paennut yksinäisyyteen suuren
pettymyksen jälkeen, nuori Elias purkaa piirtämällä omaa salaisuuttaan ja
seitsenkymppinen itävaltalaissyntyinen leskimies Otto elää kirjoilleen
kirjojensa keskellä.
Kirja tarjoaa viisaita huomioita, mm:
s. 32 : Kaiken
muuttuvaisuudesta, paitsi muistojen. ”Ingenting
består. Der är bara det vi förlorat som framstår som för evigt oföränderligt.”
s. 116: luovuuden
ydin: jos luova toiminta jotain todella tarvitsee, ihminen löytää sen, ennemmin
tai myöhemmin. ”Det är märkligt hur det
man verkligen behöver faktiskt kommer till en på det mest oväntade sätt.”
s. 128: Ihmisen vastuusta valintojensa suhteen, vastuu myös
siitä mitä jätti tekemättä.
s. 166: Rakkauden
olemuksesta: ”Men kärlek är väl inte bara
föhållanden? Jag har börjat undra om det inte är en förmåga.” ... ”då undrar jag om det inte också är en
förmåga att kunna ta emot kärlek.”