lauantai 10. tammikuuta 2015

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja





Suosittu teos, josta on tehty myös suosittu elokuva. Itseltäni tämä on jäänyt väliin, mutta nyt ystävä suositteli ja antoi lainaksi. Aika hauska se onkin. Mielensäpahoittajan aiheet eivät ehkä ole juuri niitä, joista minä mieleni pahoitan, mutta perussävy on yleisinhimillinen; ihminen kaipaa menneeseen, aikaan ja olosuhteisiin, joissa itse tunsi hallitsevansa asiat.

Nostalgia, koti-ikävä – siitähän emme pääse, ja mitä vanhemmiksi tulemme, sitä enemmän siihen vajoamme. Maailma muuttuu nyt kai nopeammin kuin koskaan aikaisemmin, ja ihminen jää yhä helpommin ulkopuoliseksi omassa elämässään. Mutta tätä vastaan pitää mielestäni kyllä pyristellä. Kun emme voi tietää, miten kauan täällä on vielä selviydyttävä, niin parasta kai on yrittää pysyä edes jollain tavalla kehityksen mukana, muuten tulee aika, jolloin on syytäkin mielensä pahoittaa – melkein kaikesta ;)
Itse asiassa olen kuullut useamman kuin yhden - ja myös itseäni selvästi nuoremman ja korkeasti koulutetun henkilön – toteavan itsensä nykymenossa ulkopuoliseksi. Mielensäpahoittaja osuu oikeaan. 
Miksi mielensäpahoittaja oikeastaan pahoittaa mielensä?
 Johtuuko se siitä, että elinympäristö muuttuu niin nopeasti, että omaa arkeaan ei enää kykene hallitsemaan? Jos näin on, niin ehkä kehitys onkin liian nopeaa, kun alle yhdessä sukupolvessa ihmiset putoavat avuttomiksi omassa elämässään ja arvottomiksi surkimuksiksi muiden silmissä.
Jos taas mielensäpahoittaja pahoittaa mielensä siksi, että kaikki ei mene juuri oman mielen mukaan, niin mielensäpahoittaja voi vain katsoa peiliin ja ottaa oppia Hannes Hytösestä, tuosta ihanasta ja viisaasta 100-vuotiaasta veteraanista, joka hurmasi presidentinkutsuilla ja joka paljasti lehdessä oman onnensa salaisuuden: asioista voi olla eri mieltä, mutta ei pidä olettaa, että kaiki menee juuri niinkuin MINÄ ajattelen, vaan ymmärtää, että toistenkin mielipiteellä on oma oikeutuksensa. Niin yksinkertaista se on. Tarvitsimme 100-vuotiaan kertomaan meille tämän itsestäänselvyyden. Miksi? Siis miksi tarvitsimme?

2 kommenttia:

  1. Aikomukseni ei ollut kirjaa lukea ennen kuin sen sain sattumalta, koska olin kyllästynyt kaikeen elokuvan mukaan tuomaan alituiseen jankutukseen - ja niin minä mieleni pahoitin.. Niinpä olin positiivisesti yllättynyt: kirja oli humaani ja rehellinen, yksinkertainen ja hauska mielestäni. Vielä kun tuttavapiirissä on ollut eräs vanhempi, jolta on kuulunut aivan samanlaisia kommentteja. Miksikö häneltä? Kun nuoremmat ei uskalla sanoa enää suoraan ? Hänkin juuri kuoli yhdeksänkymppisenä vanhainkodissa. Avuton - arvoton - mutta aina kun ihmisellä on vielä sana hallussaan hän voi antaa muillekin konkreettisestikin jotta se huomattaisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti kirja avaa nuorille vanhempien ajatusmaisemaa, niin että maailma tuntuisi enemmän yhteiseltä. Minusta oli aika kamala kuulla 10 v itseäni nuoremman sanovan että ei enää tunne kuuluvansa tähän maailmaan. Kun ei tiedä kauanko vielä pitää täällä kärvistellä ja jos aina vaan alkaa tuntua vieraammalta.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.