sunnuntai 12. elokuuta 2018

Shafak Elif: Eevan kolme tytärtä




Shafak käsittelee häkellyttävän kauniilla kielellä islamofobiaa, opettajan ja oppilaan välisiä suhteita ja monenlaista terrorismia. Tämä on tuore, ajankohtainen ja helposti lähestyttävä suurten ajatusten romaani.” (BookPage). Mm. tällainen luonnehdinta kirjan etukannessa.

Romaanin päähenkilö Peri on turkkilainen nuori nainen, isänsä ylpeys, joka vuonna 2000  lähtee opiskelemaan Oxfordiin. Kotona isän maallinen ja muslimi-äidin voimakkaan uskonnollinen maailmakatsomus lyövät toisiaan korvalle koko Perin lapsuuden ajan. Vanhempiensa välissä hänestä on kasvanut epäilijä. Oxfordissa hän hurmaantuu filosofian opettajaansa Azuriin, professoriin, jonka seminaareissa etsitään Jumalan todellista olemusta. Seminaarissa vastakkaisia uskomuksia omaavat opiskelijat joutuvat asettamaan omat näkemyksensä ja ennakkoluulonsa sivuun, kun totuutta Jumalan - ei uskontojen - olemuksesta yritetään selvittää. Peri ystävystyy kahden opiskelutoverinsa kanssa: Mona on uskovainen muslimi, joka rukoilee päivittäin ja käyttää huntua, Shirin on uskonsa hylännyt muslimi, joka pukeutuu ja käyttäytyy länsimaisesti. Peri on tässäkin välittäjän osassa. Karismaattinen professori Azur vaikuttaa voimakkaasti oppilaisiinsa, erityisesti Shiriniin ja Periin, mikä lopulta johtaa dramaattiseen skandaaliin, joka ei jää ilman seurauksia ja josta Peri kantaa jatkuvaa syyllisyyttä. Opiskelu jää Periltä ja hän palaa Istanbuliin, avioituu, saa lapsia ja viettää varakkaan kotirouvan  elämää.
Rinnakkain seurataan elämää Istanbulissa 16 vuotta myöhemmin. Hienoilla illallisilla isäntäväen taloon tehdään terroristi-isku, jonka aikana Perin syyllisyydentunto saa hänet vielä kerran ottamaan yhteyttä omaan menneisyyteensä.

Pitkään aikaan paras lukemani kirja, jota en malttanut laskea kädestä. Kutominenkin jäi tauolle!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.