Kahden naisen tarinan kautta Lassila kuvaa viime vuosisadan
alkupuolen sääty-yhteiskuntaa Helsingissä. Kerronta on rauhallisen verkkaista
ja tarkkaa.
Ensimmäisen osan päähenkilö Suoma on edennyt kotiapulaisesta
lopulta johtajan rouvaksi; vaurautta tulee vuosi vuodelta lisää kun aviomies Heimo
kohoaa juoksupojasta vakuutusvirkailijaksi, vakuutustarkastajaksi ja lopulta
johtajaksi. Kaikki on hyvin kunnes Heimo kuolee äkillisesti ja selviää, että
hän on kartuttanut omaisuuttaan osallistumalla vakuutuspetosten peittelyyn.
Toisen osan päähenkilö Heljä on kirjakaupan myyjätär, joka
tutustuu Tarmoon, ensimmäisen osan päähenkilöiden poikaan. Tarmo on
kauppatieteiden maisteri ja palvellut sodassa vapaaehtoisena Saksan Wiking-divisioonassa.
Nuoret ovat kihlautuneet ja tulevaisuus näyttää Heljän silmissä vakaalta ja
turvatulta. Tarmo haluaa kuitenkin, vastoin Heljän toivomusta, kertoa kokemuksistaan
sodasta, jolloin selviää että hän on Ukrainassa osallistunut juutalaisten
joukkosurmaamiseen. Vaihtoehtoa hänellä ei ollut. Ainoastaan siihen hän on itse
voinut vaikuttaa, että lähti vapaaehtoiseksi Saksan rinnalle, joskaan ei siinä
vaiheessa voinut tietää mitä se tulisi mukanaan tuomaan. Vai olisiko pitänyt
ymmärtää paremmin? Mikä lopulta on ihmisen vastuu maailman tapahtumista. Voiko
menneisyyden jättää taakseen ja elää elämäänsä menneitä ajattelematta? Onko
niin, että jotkut asiat eivät jakamalla vähene, vaan päinvastoin pakottavat
toisenkin ihmisen kantamaan samaa syyllisyyden taakkaa. Tästä kysymyksestä
Heljä ei pääse vapaaksi ja hän purkaa kihlauksen.
Pidän Lassilan kerronnan tyylistä; miljöökuvaukset ovat
eläviä ja rehellisen avoimesti hän kuvaa eri yhteiskuntaluokkiin kuuluvia
ihmisiä, heidän arvojaan ja ajattelutapaansa.
todella mielenkiintoisia kirjoja taas yöpöydälläsi ollut. varsinkin tuo kiitollisuutta käsittelevä teos alkoi kovasti kiinnostamaan.
VastaaPoistaIlona, Se olikin mielenkiintoinen. Suosittelen!
Poista