tiistai 17. huhtikuuta 2012

Superruokaa

klikkaa kuva isommaksi
Aina kun puhutaan ruoka-aineiden terveysvaikutuksista, on parsakaali kärkisijoilla. Sen lisäksi, että parsakaali estää syöpää, on se myös vähäkalorista, runsaskuituista ja vihannekseksi ihmeen proteiinipitoista. Sadassa grammasssa parsakaalia on proteiinia yli 4 g, hiilihydraattia 2 g ja ravintokuitua 2g. Varsinaista superruokaa siis. Maku vain on sellainen, että siihen kyllästyy jos liian usein syö.

Kohokkaana parsakaali on lisukkeena neutraalimpi, se sopii mainiosti esimerkiksi savukalan kanssa. Itse asiassa kohokkaana se on melkein täysipainoinen ateria jo sellaisenaan. Kohokas on helpohko tehtävä ja ainesosien suhteet voivat vaihdella maun mukaan. Ainoa haittapuoli on, että se ei valmistu aivan nopeasti.

Näin tein sen sormituntumalla (kahdelle):

 - Höyrytä parsakaalin palaset (noin 250g) kypsiksi ja murskaa sauvasekoittimella. Apuna voi käyttää maitoa jo tässä vaiheessa. Lisää noin puoli tl suolaa ja vähän mustapippuria myllystä.

- Sulata pari reilua veitsenkärjellistä voita kasarissa ja lisää kaksi ruokalusikallista vehnäjauhoja. Kuumenna hetki ja sekoita joukkoon murskattu parsakaali ja maitoa vain sen verran että seos pysyy paksuna. Kuumenna koko ajan sekoittaen noin viisi minuuttia.

- Erota valkuaiset kahdesta kananmunasta. Lisää keltuaiset parsakaalimössöön.

- Vaahdota valkuaiset todella kovaksi niin, että vaahto pysyy ylösalaisin käännetyssä astiassa. Sekoita valkuaisvaahto varovasti parsakaalimössöön ja siirrä koko seos voideltuun kohokasvuokaan.

- Paista noin 45 min 175 asteessa.


klikkaa kuva isommaksi

8 kommenttia:

  1. Kappas, kohokasta en ole koskaan uskaltanut edes yrittää tehdä! Voisikohan onnistua tuolla ohjeella minultakin:p Ainakaan ei kuulosta liian vaikealta, ja meillä tykätään parsakaalista tosi paljon, syödään monta kertaa viikossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katriina, Kohokkaiden muka vaikeus on samalla tavalla ylimainostettu juttu kuin miehen paidan silittäminen. Siinä ei ole mitään vaikeaa. Luultavasti ainoa kriittinen kohta on valkuaisten vaahdotus, mutta sähkövatkaimellahan ne vaahtoutuvat hetkessä kivikovaksi. Ikinä en ole kohokkaan kanssa epäonnistunut ja ainekseksi käy melkein mikä tahansa savukalasta juustoraasteeseen. Tai luumusose (luumusufleehan on ihanaa).

      Poista
  2. Lovely indeed! Kukahan sen meillä kokkaisi.... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jutta, Heitä haaste Ristolle - tai zorrolle ;)

      Poista
  3. Kirjoitin ohjeen ylös. Kuulostaa hyvältä, kokeilen jossain vaiheessa. Toivottavasti ei läsähdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. arleena, Komeasti kohonnut kohokaskin läsähtää aina melko pian uunista ulos tultuaan.

      Poista
  4. Tarttis kokeilla, vaikka pidän parsakaalista sellaisenaankin. Olen ollut ilmeisesti ennakkoluuloinen kohokkaiden onnistumisen suhteen - ehkä suotta, kun tuulihatutkin onnistuvat?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.