perjantai 2. marraskuuta 2012

Inna Patrakova: Naapurit







Hauska! Ehdottomasti hauska lukukokemus. Suomessa asuva, Pietarissa syntynyt Inna Patrakova tuntee hyvin sekä suomalaisen että venäläisen sielunmaiseman. Lämpimän rakastavalla huumorilla hän kuvaa Saimaan rannan mökkinaapuruksia, jotka eivät ymmärrä toistensa kieltä ja jotka ymmärtävät toistensa tapoja vielä sitäkin vähemmän.

Uusrikas Nikolai valtavine maastoautoineen ja hänen kuvankaunis, parikymppinen, 15-sentin koroissaan kylän soratiellä koikkelehtiva keijukaisvaimonsa Lena herättävät naapureissa suurta epäluuloa ja vastenmielisyyttä. Eikä asiaa helpota pariskunnan omituinen vuorokausirytmi sen paremmin kuin lemmikkisika Boris, joka ulkoilun makuun päästyään kyntää ylösalaisin suomalaisen Leenan huolella vaaliman kukkamaan. Vähä vähältä naapurukset oppivat näkemään toistensa pinnan alla ihmisen, ja ennakkoluulot saavat väistyä myötäelämisen tieltä.

6 kommenttia:

  1. Oliko tämä paikallisen kirjaston laina? Mikäli, koska palautat, että ehtisin apajille ajoissa lainaamaan. Hyvää kaikkea Teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jutta, Tilasin sen HelMetin kautta. Olen lukenut sen jo ja laina-aika on ad. 29.11. Jos haluat ja jos ehdit lukea sen tuossa ajassa, niin voin käydä heittämässä sen sinulle. Tai jos reippailet täällä päin niin voit tulla hakemaan. Se on äkkiä luettu, 190 s. Soita!

      Poista
  2. Mukavan tuntuinen kirja! ja osaat kuvailla niin hyvin, että lukuhalu herää.
    En olekkaan ennen blogissasi käynyt, mutta ei jää viimeiseksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mummeli, Voi miten kiva, että löysit tänne. Tervetuloa!

      Poista
  3. Luin kesällä sateisena iltapäivänä tuon vauhdikkaita tapahtumia sisältävän ja tuttuja asenteita hauskasti ilkkuvan kirjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Simpukka, Mieleeni tuli, että jos jo Saimaalla kulttuurierot ovat noin hankalat, niin miten mahtaisi käydä Pohjanmaalla. Itä-Suomessa ollaan sentään vähän lähempänä venäläistä sielunmaisemaa. Ainakin minusta näin puolikarjalaisena tuntuu jotain tuttua noissa naapureissa olevan ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.