Jos olivat Hosseinin edelliset kirjat Leijapoika ja Tuhat
loistavaa aurinkoa hyviä, niin Ja vuoret kaikuivat on vähintään yhtä
mukaansavievä, etten sanoisi henkeäsalpaavan hyvää luettavaa. Ehkä
loppupuolella ote ei ihan yhtä lujasti pidä lukijaa pihdeissään, mutta
kuitenkin: kirjaa oli miltei mahdoton laskea käsistään kesken lukemisen.
Kirja liikkuu monessa maassa ja monessa ajassa, henkilöitä
on useita ja kuitenkin koko rakennelma on täysin koherentti ja lukija pysyy
hyvin kärryillä. Tapahtumat pakottavat lukijan pohtimaan henkilöiden tekojen
eettisyyttä ja tapahtumien vaikutuksia. Mikään ei ole itsestään selvää, mustaa tai
valkoista. Kirjan motto on: Joskus sormi
on leikattava, jotta käsi pelastuisi.
Viisas ja syvällisen ymmärtävä kertomus perheestä,
rakkaudesta ja juurien etsimisestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.