|
klikkaakuva isommaksi |
|
Karppaus herättää suuria tunteita. Milloin tutkimuksissa
paljastuu karppauksen vaarat terveydelle, milloin taas sen edulliset
terveysvaikutukset, erityisesti laihduttajille.
Tänään lööpeissä kerrotaan karppaajien vastaiskusta,
ilmeisesti äskettäin raportoitua karppauksen aiheuttamaa sydäntautiriskiä
vastaan. Aihe on kuuma ja luultavasti
koko käsite merkitsee eri ihmisten mielikuvissa melko lailla eri asiaa. Yhden
mielestä runsas marjojen ja hedelmien syönti ilman perunaa ja vehnäjauhoja on
karppaamista, toiselle se taas merkitsee voissa paistettua pekonia ja munaa.
|
klikkaa kuva isommaksi |
|
Oli miten oli, useimpien mielestä varmaan on hyväksi syödä
paljon antosyaniineja ja kuituja sisältäviä kasviksia (siis marjoja, hedelmiä
ja vihanneksia) sekä riittävästi välttämättömiä amino- ja rasvahappoja
esimerkiksi kalan muodossa. Laihtumisen kannalta tärkeintä on oikea määrä
energiaa suhteessa kulutukseen.
Kun asia lopulta on kovin simppeli ja kaiken lisäksi täysin
henkilökohtainen, on mahdoton käsittää, mistä karppauksen ympärillä kiehuva
raivo kumpuaa. Luulisi itse kullekin olevan saman tekevää, mitä naapuri
suuhunsa pistää. Edes tupakan ja alkoholin käyttö ei näytä kirvoittavan
samanlaista tarvetta oikeassa olemiseen, vaikka näiden nautintoaineiden liiallinen
käyttö hyvinkin voi käydä veronmaksajien kukkarolle lisääntyvien
kansansairauksien seurauksena.
Syökö itse kukin ylimääräiset kalorinsa pekonin vai
viinerleipien muodossa, on muodostunut kuin uskonnoksi. Ehkä tässä onkin kysymys juuri uskonnosta, pelastuksesta
ja oikeassa olemisesta. Onhan mahdoton ymmärtää katolisten ja
protestanttienkaan raivoisaa riitaa, joka on jakanut Pohjois-Irlantia
vuosisatoja.
|
klikkaa kuva isommaksi |
|
Kuvien hiilihydraattilähteet saanevat armon myös karppaajien silmissä. Ainakaan minä en näistä aio luopua.