Bembölen Kahvitupa ...

... oli maamerkki kun autolla ajettiin lapsuuteni huvilalle. Kahvitupa oli kohdassa, jossa vanha turuntie erosi uudesta. Vanhaa turuntietä ajettiin sitten ohi Kauklahden ja Halmeen leipomon, jossa usein myös pysähdyttiin ostamaan aleksanterinleivoksia, voipullia ja suklaapäällysteisiä eclaireja. Vajaan kymmenen kilometrin jälkeen käännyttiin Vesterkullan ja Kauhalan risteyksestä, osuuskaupan kulmalta oikealle. 

Kahvitupa seisoo edelleen mäellään kuin tienviittana, vaikka entisiä teitä ei uuden asutuksen alta enää löydykään.

Kuluneen vuoden aikana olen monesti ajanut paikan ohi matkalla Jorvin sairaalaan ja aina olen ajatellut, että Kahvitupaan pitäisi poiketa, vanhoja muistoja verestämään. Viimeksi kävin siellä 1960-luvulla sipulipihviä syömässä. Tänään sitten Jorvista tullessa vihdoin toteutin tuon aikeen. Paikka oli likipitäen täynnä ja tiskillä sai jopa jonottaa.

Kysymyksessä on siis varsin suosittu kahvila, vaikka se onkin suunnilleen keskellä ei mitään. Suosio on helppo ymmärtää, 1700-luvun rakennus on kodikas ja omaperäinen. On hienoa, että se on saanut pysyä samana kaikki nämä vuosikymmenet, ellei peräti vuosisadat. Voi tietysti olla, että suosiota lisää myös IKEAn läheisyys.

 (Surkeat kuvat on otettu erittäin vanhalla ja alkeellisella kännykälläni)

Surffaaminen...

... on vaikeampaa kuin voisi luulla. Ennenkuin surffaaja on näin pitkällä, on hänen täytynyt

ottaa vauhtia

vähän alempaa.

Maakravut tekevät viisaasti, kun tyytyvät

seuraamaan touhua rantakalliolta käsin.

Gregoire Delacourt: Onnen koukkuja

Aika yllättävä kirja keski-ikäisestä lankakauppiaasta Jocelynestä, joka voittaa lotossa 18 miljoonaa euroa. Voitto tulee täydellisenä yllätyksenä, koska Jocelyne lottosi vain ystäviensä mieliksi eikä hän ollut koskaan haaveillut suurista rikkauksista. Jocelynen elämä oli oikeastaan ollut ihan mallillaan, eikä hän hetimiten ryhtynyt voittoaan hyödyntämään. Itse asiassa hän ei kertonut asiasta kenellekään, ei edes miehelleen. Jocelyne laati itselleen listoja tarvitsemistaan tavaroista ja toiveistaan. Ehtimättä toteuttaa yhtään mitään, salaisuus oli hänen tietämättään paljastunut ja samalla oli myös paljastunut perustavanlaatuinen harha hänen elämässään.

Kirjan opetus on että suureen onnenpotkuun sisältyy myös mahdollisuus tulla potkaistuksi.

Onnellisen elämän perusta on omien arvojensa ja toiveidensa tuntemisessa ja niiden mukaan elämisessä; toki raha antaa mahdollisuuden näiden toteuttamiseen.

Kirjan esitteessä mainitaan, että teos on levinnyt Siilin eleganssiin hurahtaneiden lukijoiden käsissä maailmanlaajuiseksi jymymenestykseksi. No, se on aika paljon sanottu. Kirja on samanhenkinen Siilin eleganssin kanssa, mutta mielestäni ei yllä ihan samaa lukukokemusta tarjoamaan. Kiva tuttavuus kuitenkin.

Omaishoitajana

Työ tekijäänsä neuvoo, niin uskon.

Olen viimeisen vuoden aikana mielestäni oppinut melko kelvolliseksi lähihoitajaksi. Päivääkään en ole saanut muodollista teoriaopetusta, mutta niin vain osaan hankkia, annostella ja jakaa lääkkeet, antaa pistokset, katetroida, tyhjentää alusastian, pitää potilaan ihon puhtaana, pukea, vaihtaa vaipan ja tarvittaessa myös syöttää. Pätevyyteni osoitukseksi olen saanut virallisen aseman läheiseni omaishoitajana. Jos kuitenkin haluaisin tehdä samaa työtä kotini ulkopuolella, ei pätevyyteni enää kelpaisikaan. Enkä tarvittavaa muodollista pätevyyttä kovin helposti saisikaan.

Hoivahenkilöstön pulaan tulevaisuudessa on ratkaisuksi ehdotettu muutamien kuukausien, ehkä puolen vuoden koulutusta. Ehdotus on kuitenkin tietämäni mukaan torjuttu. Paula Kokkonen kirjoitti joku aika sitten Helsingin Sanomissa asiaa, kun hän ihmetteli, miksi omaistaan kotona hoitavat menettävät pätevyytensä heti kotinsa kynnyksen yli astuttuaan ja miksi perushoivatyössäkin vaaditaan lähes korkeakoulututkintoa.

Hoivatyö ei ole ydinfysiikkaa, siihen todella riittää lyhyempikin teoreettinen tai muodollinen koulutus. Tärkeintä on asenne. Oikean asenteen puuttumista taas ei mikään määrä korkeakouluopintoja voi korvata.  Kunhan vaatimusten takana ei vain olisi ammattiliittojen edunvalvonta. Sääli, jos vanhusten hoitokin asetetaan panokseksi poliittisen pelaamiseen. Sote-uudistuksessa politiikka ainakin tuntuu ajavan järjen käytön edelle.

Oman potilaani hoidossa en itselleni kaipaa lisäkoulutusta. Hyvälle haltiattarelle, joka sadussa toteuttaa toivojan kolme toivetta, esitän omat toivomukseni: voimia, viisautta ja rakkautta – VVR.

Muutosvaihe

klikkaa kuva isommaksi

Neilikan nuppu valmiina puhkemaan. Muutos on aina kiinnostavampaa kuin valmis kauneus.

Kivoja pihoja

klikkaa kuva isommaksi

Kameran kanssa kulkiessa huomaa ympäristöstään enemmän, esimerkiksi tällaisen idyllisen pihapiirin. Muutama vuosikymmen sitten asunnot - tai ainakin huonekalut (ja autot) - olivat ehkä pienempiä kuin nykyisin, mutta pihat olivat väljempiä. Nyt ainakin Tapiolaan rakennettavat talot tuntuvat olevan kuin kiinni toisissaan. Väljät puutarhapihat ovat katoavaa ylellisyyttä.

Juhannus kaupungissa

 Kun astun ulos ovesta, on vastassa rehevä rhododendronin ja angervojen ryväs.

klikkaa kuva isommaksi

Rannassa ilakoivat yhtä hyvin koirat

klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi

kuin ihmisetkin

klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi

Palatessa kamera huomaa vielä kauniit portaat

klikkaa kuva isommaksi

Vietän juhannusta kaupungissa toista kertaa elämässäni. Kesästä voi hyvin nauttia täälläkin ja vielä aivan omassa rauhassaan. Suurin piirtein kaikki ihmiset näyttävät kaikonneen muihin maisemiin.

Huonommalla säällä voi tyytyä ikkunasta aukeavaan näkymään:

klikkaa kuva isommaksi

Juhannustanssit

 Juhannusruusujen kukkiessa ...

klikkaa kuva isommaksi

 ... hypellään ja tanssitaan pelkästä olemisen riemusta ...

klikkaa kuva isommaksi

... uidaan ...

klikkaa kuva isommaksi

... ja tietenkin myös solmitaan uusia tuttavuuksia

klikkaa kuva isommaksi

Oikein hyvää Juhannusta!

Black and white Friday

klikkaa kuva isommaksi

Elämä voi olla hauras kuin munankuori.


Black and white Friday, haaste 7: Hauras

Russ Harris: Onnellisuusansa. Elinvoimaa hyväksymisen ja omistautumisen avulla.

Duodecimin julkaisema itsehoito-opas, jota suositellaan myös psykologeille, terapeuteille, lääkäreille ja muille ammattilaisille, jotka työkseen auttavat ihmisiä.

Ihan lyhyesti tiivistettynä kirjan sanoma on sama kuin tyyneysrukouksen: Hyväksy mitä et voi muuttaa, pyri muuttamaan se minkä voit ja yritä ymmärtää näiden välinen ero.

Kirjan tekijä on luonut oman HOT-filosofian jonka kolme kulmakiveä ovat: hyväksy ajatuksesi ja tunteesi, omistaudu omille arvoillesi ja toimi niiden edellyttämällä tavalla. Erityisen tärkeää on olla taistelematta negatiivisia tunteitaan vastaan, sillä siitä ne vain yltyvät. Mielenkiintoista on ajatus minuudesta: minuus jakautuu Harrisin mukaan kahteen osaan: ajattelevaan minään ja tarkkailijaminään. Tarkkailija on ikään kuin se oikea, joka havainnoi ajattelijaminän ajatuksia ja tunteita ja hyväksyy ne silti niihin välttämättä uskomatta. Minulle tulivat tästä mieleen Eckhard Tollen kirja Läsnäolon voima sekä Jagdish Parikhin teos Managing Your Self. Management by Detached Involvement.

E.L. Doctorow: Homer ja Langley

Aivan verraton kuvaus vanhan mahtisuvun eksentrisistä aikamiespojista, veljeksistä, jotka ovat linnoittautuneet sukutaloonsa New Yorkin hienostoalueella. Langleyn psyyke on ilmeisesti särkynyt sodassa tai sitten hänen hermorakenteensa pakkomielteineen on muuten vain aika erikoinen. Nuorempi veli Homer on sokeutunut melko nuorena ja vanhemmiten hän myös kuuroutuu. 

   Veljekset ovat sotajalalla maailmaa vastaan, mutta ovat toinen toisensa tukena. He ovat varakkaita, mutta jostain syystä vesi- tai sähkölaskun maksaminen sotii heidän oikeustajuaan vastaan ja he mieluummin järjestävät valaistuksen patterilampuilla ja vesihuollon kantoveden avulla. Tavaran kerääminen on heille pakkomielle ja vähitellen valtava sukutalo täyttyy roinasta niin, että lopulta tilaa elämiseen on hyvin niukalti. Langley mm. ostaa ja arkistoi kaikki saatavina olevat lehdet toteuttaakseen visioitaan tulevaisuuden sanomalehdestä, joka olisi kerralla kaiken kattava ja ajanmukainen minä tahansa päivänä, siis valmiiksi kirjoitettuna. Naismaailmassa veljekset koettavat onneaan laihoin seurauksin. 

   Tarina pohjautuu tositapahtumiin. Mieleen tulee joku aika sitten Suomessa tv:ssä esitetty dokumentti samantapaisista sisaruksista (Jacqueline Kennedyn pikkuserkkuja muistaakseni), jotka elivät rikkauksistaan huolimatta käsittämättömän sekamelskan keskellä, kuin kaatopaikalla, ikään kuin muusta yhteiskunnasta irrallaan.

Doctorowin kieli on mestarillista ja hänen huumorinsa sarkastisuudessaan osuvaa. En ole aikaisemmin häneltä mitään lukenut ja tästä tykkäsin kovasti.

Kirsikan varjo

klikkaa kuva isommaksi

Ostin litran kirsikoita ja söin ne miltei yhteen menoon. Vain yksi jäi jäljelle, ennen kuin huomasin, että sen voisi valokuvata. Kirsikat ovat yksi parhaista hedelmistä. Nyt niistä pitää nauttia.

Vonkale

klikkaa kuva isommaksi

Lähikaupassamme on hyvä kalatiski. Tänään lähes koko tiskin valtasi yli 13-kiloinen lohenvonkale. Pakkohan se oli kuvata. On kuulemma Itämerestä peräisin.

Hyvää kalatiskiä arvostan suuresti. Hyvän vihannes- ja hedelmähyllyn ohella se on minusta ruokakaupan tärkein menestystekijä. Kun kalan saa tuoreena, valmiiksi perattuna ja sen kokoisena palana kuin haluaa, ei ruuan laitto voi juuri helpompaa olla. Kala jos mikä on pikaruokaa, ja kaiken lisäksi terveellistä sellaista.

En kyllä osaa kuvitella, mitä tuolle jättivonkaleelle tapahtuu. Ostaako joku sen kokonaisena vai pilkotaanko se palasiksi? Ei kauppias kovin kauan voi sitä näytilläkään pitää.

Lööpeillä myydään.

Lööpeillä lehteä myydään. Ja myyntiä pitää olla enemmän kuin kilpailijalla. Kun jotain oikein raflaavaa tapahtuu, kaikkien lehtien lööpit toistavat samaa. Muina aikoina lukijalla on enemmän päänvaivaa lehden valinnassa.

klikkaa kuva isommaksi

Myyntiin vaikuttaa myös myyntipisteen sijoittelu. Keskeisellä kulkuväylällä sijaitseva kahvila on oiva valinta: uupunut shoppailija voi lapsenkin kanssa levähtää pienen välipalan ääressä ja voi samalla lukaista päivän lehden. Lööpit koukuttavat.

klikkaa kuva isommaksi

Valokuvatorstai, haaste 291: Lööppi

Black and White Friday: Kesä

klikkaa kuva isommaksi

Kesä ja rantaelämä kuuluvat saumattomasti yhteen. Tänä kesänä tästä saatiin jo esimakua; toivottavasti lisää on tulossa, vaikka juuri nyt sää ei rantailijoita suosikaan.

klikkaa kuva isommaksi

Black and White Friday, haaste 5: Kesä

Kamerakokeita

Kun vaihdoin kameran DX-rungon (23,5 x 15,6 mm kenno; Nikon D7000) FX-runkoon (35,9 x 24 mm kenno; Nikon D600), tuli mietittäväksi myös mitä tehdä DX-zoomobjektiivin (18-200 mm) kanssa. Onneksi niitä meillä on DX-linssejä vain yksi; kaukoviisaasti olen jo etukäteen ostanut FX-objektiiveja vaikka minulla ei silloin ollut FX-runkoa. Molemmat objektiivityypit toimivat kumassakin rungossa, mutta puutteellisesti. Toisin sanoen kuva-ala leikkaantuu jos käyttää epäsopivaa linssiä. DX-rungolla tietty polttoväli antaa pienemmän kuvakulman kuin FX-objektiivi eli se tavallaan vastaa pitempää polttoväliä.

Halusin kokeilla, mitä asia käytännössä tarkoittaa. Otin pihastamme kuvan ensin 28 mm:n kiinteän polttovälin linssillä: 

ja sitten 28 mm:n polttovälillä käyttäen DX-zoomiobjektiivia:

Kuten saattoi odottaa, kuva-ala on pienempi. 
Seuraavaksi otin uuden kuvan samalla objektiivilla polttovälillä 18 mm:

Nyt kuva-ala on suunnilleen sama kuin 28 mm:n FX-linssillä.

Äkkiseltään herää kysymys, ostinko kiintän polttovälin FX-linssin turhaan, kun vanhalla DX-linssilläkin saa samannäköistä jälkeä.  Kuvat on kuitenkin hurjasti pienennetty, jotta ne sain ladattua tähän blogiin. Kuvien laadusta ei tässä siis voi päätellä kovin paljon.

Osasuurennuksessa pihan takana olevan talon parvekkeesta voi paremmin arvioida, miltä parempi optiikka käytännössä näyttää. Tässä tulos FX-linssillä otetusta kuvasta:

ja vertailun vuoksi sama DX-zoomilla:

No, eivät menneet rahat hukkaan! Jonain päivänä saatan vielä harkita sen 24-70 millisen f/2,8-zoomin hankintaa ;)

Pinkit kaverukset

klikkaa kuva isommaksi

Kukilla on persoonallisuutensa. Yläkuvan neilikka on mielestäni herkän herttainen, kun taas alla oleva orkidea on komea kaunotar, ehkä jopa vähän julkeakin.

klikkaa kuva isommaksi

 Molemmat ovat vaaleanpunaisia, mutta väri korostaa kummallakin eri ominaisuutta.

Häähumua

Prinsessahäitä ei lauantaina vietetty vain naapurimaan hovissa vaan myös täällä Espoossa, kun suloinen sukulaistyttöni ja hänen charmantti sulhonsa ottivat toinen toisensa omakseen rakastaakseen toisiaan myötä- ja vastoinkäymisissä. Vihkiseremonian jälkeen tilaisuus jatkui Karhusaaressa eikä kauniimpaa juhlapaikkaa voisi kuvitella: Sinebrychoffin huvilassa ja sen puistossa oli ilo viettää kesäistä juhlaa, varsinkin kun sää oli mitä mainioin. 

   Kaikki oli ihanaa, mutta ehkä kaikkein parasta olivat puheet. Isät tietysti kävivät läpi hääparin vaiheet ja saavutukset, mutta eniten sydäntäni liikauttivat nuorten puheet. Varsinkin morsiamen sisarusten puheista henki sellainen määrä ystävyyttä, ihailua ja rakkautta että isotädille ihan nousi pala kurkkuun pelkästä myötäonnesta. Kun morsiamen isä oman puheensa loppuhuipennuksessa siteerasi Ilkka Niiniluotoa toteamalla että ”it is nice to be important, but it is more important to be nice”, niin nuorison puheissa tämä mietelause sai todella lihaa luidensa ympärille – jos nyt näin proosallinen ilmaisu sallitaan.

   Koko tilaisuus oli niin tulvillaan onnea, kauneutta ja harmoniaa, että sen muisto antaa voimia ja energiaa meille kaikille pitkäksi aikaa. Kiitos, ihanat!

Kukkia ja koiria

Vanhemmillani oli eräs ystävä, suuren firman omistaja ja johtaja, jonka intohimo oli maisemamaalaus. Hänellä oli yksi aihe: kesähuvilalta aukeava näkymä. Sitä hän maalasi yhä uudestaan ja uudestaan. Jotkut saattoivat ihmetellä miksi hän aina maalasi samaa kohdetta.

Minä en ihmettele sitä ollenkaan. Itse kun en kyllästy kuvaamaan kukkia ja koiria.

klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi

Lapsuusmuistoja

Helsingin keskustassa lapsuuteni viettäneenä yksi keskeinen muistoni liittyy tietysti Stockmanniin. Muita kiintopisteitä ovat Fazerin kahvila Kluuvikadulla, johon mentiin äidin kanssa toipumaan aina hammaslääkäriltä päästyä, sekä Kaisaniemen puisto, jonka vierellä asuin ja jossa talvisin luisteltiin.

 Stockmannilla ihanaa olivat rullaportaat,

 joita pitkin matka taittui varsinaiseen kohteeseen, neljänteen kerrokseen leluosastolle. Nuket olivat tietenkin se tärkein ihailun kohde, mutta yhtä lailla minua vetivät puoleensa myös pyöreän vesialtaan kultakalat.

 Muistaakseni kalat olivat poissa joitakin aikoja, mutta nyt ne onneksi ovat taas palanneet paikalleen.

 Melkein kaikki muu onkin muuttunut. Leluosasto ei enää ole entisellä paikallaan. Sen tilalla on nyt tällainen kahvila.

Valokuvatorstai, haaste 290: Lapsuusmuisto